Valtuutukset

Orthex Oyj:n varsinainen yhtiökokous antoi 9.4.2024 hallitukselle seuraavat valtuutukset:

Valtuutus päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 175 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 1,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Hallitus valtuutettiin päättämään muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2025 saakka.

Valtuutus päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Uusia osakkeita voidaan antaa tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita luovuttaa yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 1 600 000 kappaletta (mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet), mikä vastaa noin 9 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita, tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Uudet osakkeet voidaan antaa myös maksuttomana osakeantina yhtiölle itselleen.

Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä on merkittävä sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Valtuutukset kumosivat kaikki aikaisemmat osakeantia sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista muista uusien osakkeiden antamiseen, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2025 saakka.