Nimitystoimikunta

Orthex Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Orthex Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 5.3.2021 päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan. Nimitystoimikunta valmistelee ja esittelee vuosittain hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunnan tehtäviin kuuluu myös hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaiden etsiminen.

Ylimääräinen yhtiökokous vahvisti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen, jossa on säännökset toimikunnan jäsenten nimittämisestä, kokoonpanosta sekä tehtävistä ja velvollisuuksista. Nimitystoimikunta on perustettu toistaiseksi ja voidaan lakkauttaa vain yhtiökokouksen päätöksellä.

Nimitystoimikuntaan nimetään vuosittain yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan edustajat. Hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä. Nimitystoimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain uuden nimitystoimikunnan tultua nimitetyksi.

Nimittämiseen oikeutetut yhtiön suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät vuosittain yhtiön osakasluetteloon elokuun 31. päivänä merkittyjen omistustietojen perusteella. Yhtiön osakasluetteloa ylläpitää Euroclear Finland Oy ja se sisältää vain suomalaiseen arvo-osuusjärjestelmään suoraan rekisteröityneet osakkeenomistajat. Voidakseen tulla valituksi nimitystoimikuntaan hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan on rekisteröitävä omistuksensa suomalaiseen arvo-osuusjärjestelmään ainakin yllä mainituksi määräytymispäiväksi.

Mikäli osakkeenomistaja, jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus lukea omistukseensa myös muiden tahojen ilmoittamia omistuksia ilmoittaessaan omistusosuutensa muutoksista (liputusilmoitus), esittää viimeistään 31.8. yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, lasketaan tällaisen osakkeenomistajan ja muiden tahojen omistukset yhteen suurimpien osakkeenomistajien omistusosuuksien määrittelyssä.

Mikäli kahdella tai useammalla osakkeenomistajalla on sama määrä osakkeita siten, että neljää suurinta osakkeenomistajaa ei voida määritellä, ratkaistaan näiden osakkeenomistajien asema neljän suurimman joukossa arvalla.

Toimitusjohtaja pyytää neljää suurinta osakkeenomistajaa kutakin nimeämään yhden jäsenen nimitystoimikuntaan. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimittämissoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle, jolla muutoin ei olisi nimittämisoikeutta.

Nimitystoimikunnan kokoonpano

Neljä suurinta osakkeenomistajaa yhtiön 31.8.2024 päivätyn osakasluettelon perusteella olivat Conficap Oy, Alexander Rosenlew, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Näiden osakkeenomistajien edustajina nimitystoimikunnassa ovat seuraavat henkilöt:  

  • Erik Toivanen, Conficap Oy:n toimitusjohtaja 
  • Alexander Rosenlew
  • Annika Ekman, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen osakejohtaja
  • Erkka Kohonen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman vanhempi salkunhoitaja

Nimitystoimikunnan asiantuntijajäsen on Orthex Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi on valittu Erik Toivanen. Nimitystoimikunta toimittaa Orthexin hallituksen kokoonpanoa ja hallituspalkkioita koskevat ehdotuksensa yhtiön hallitukselle vuosittain 31. tammikuuta mennessä. Ehdotukset julkaistaan pörssitiedotteella ja sisällytetään yhtiökokouskutsuun.