21.03.2023 09:00Lehdistötiedotteet / Press releases

Orthexin vastuullisuusraportti 2022 julkaistu: tavoitteemme on olla toimialamme edelläkävijä vastuullisuudessa

Orthex Oyj, Lehdistötiedote, 21.3.2023 klo 9.00

Orthex Oyj:n vuosi- ja vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu. Raportti sisältää vuosikatsauksen ja vastuullisuusraportin lisäksi toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2022. Vastuullisuusraportissa kerromme Orthexin vastuullisuustyön edistymisestä, uudistetusta vastuullisuusstrategista sekä Orthexin tiekartasta kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

Orthex otti merkittäviä edistysaskeleita vastuullisuustyössään vuoden 2022 aikana. Yhtiö toteutti vastuullisuusohjelmansa osa-alueiden laajan olennaisuusarvioinnin, ja sen pohjalta vastuullisuusstrategia päivitettiin. SBTi hyväksyi Orthexin tieteeseen perustuvan lähiajan päästövähennystavoitteen ja Orthexin CDP-raportti sijoittui hyvälle Management-tasolle, luokituksella B. Orthex aloitti vuoden aikana kaksi merkittävää raaka-aineisiin liittyvää projektia yhdessä muiden toimijoiden kanssa tavoitteenaan löytää uusia ratkaisuja, joiden avulla yhtiö voi edelleen lisätä vastuullisten raaka-aineiden käyttöä tuotteissaan ja pienentää hiilijalanjälkeään. Kaikki nämä toimenpiteet tukevat yhtiön kunnianhimoista tavoitetta pyrkiä kohti hiilineutraalia tuotantoa vuoteen 2030 mennessä. 

Vuonna 2022 Orthexin Scope 1-, 2- ja 3-päästöt laskivat 23 % (31 107 vs. 40 304 t CO2 ekv.) ja myös suhteellinen hiilijalanjälki oli merkittävästi pienempi kuin vuonna 2021 (2,2 vs. 2,5 kg CO2 ekv. / kg). Henkilöstökyselyn tulokset paranivat 14,6:een (14,4 vuonna 2021) ja olivat suomalaisista valmistavan teollisuuden yrityksistä koostuneen verrokkiryhmän tulosten yläpuolella. Vaikka sairaspoissaoloaste väheni vuoden 2021 tasosta (6,5 % vs. 6,6 %), jäi se 5 %:n tavoitetasosta, koska pandemian vaikutukset näkyivät sairaspoissaoloissa edelleen.

”Vastuullisuus on strategiamme ytimessä ja on läsnä jokapäiväisessä työssämme. Tavoitteemme on olla toimialamme edelläkävijä vastuullisuudessa. Vuoden 2022 aikana etenimme monella tärkeällä tavalla vastuullisuusmatkallamme, mutta työ ei toki ole vielä valmis, vaan pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotteidemme ja toimintojemme vastuullisuutta”, sanoo Orthex Oyj:n toimitusjohtaja Alexander Rosenlew.

Vuosi- ja vastuullisuusraportti 2022 on saatavilla yhtiön verkkosivuilla suomeksi ja englanniksi osoitteessa https://investors.orthexgroup.com/fi/.

Lisätietoja:

Alexander Rosenlew, toimitusjohtaja, Orthex Oyj
puh. +358 (0)40 500 3826
alexander.rosenlew@orthexgroup.com

Hanna Kukkonen, markkinointijohtaja, Orthex Oyj
Puh. +358(40) 053 8886
hanna.kukkonen@orthexgroup.com


Orthex lyhyesti

Orthex (ORTHEX, Nasdaq Helsinki) on Pohjoismaiden johtavia kodintuoteyhtiöitä. Orthex tarjoaa laajan valikoiman kestäviä ja käytännöllisiä kodin tuotteita tavoitteenaan tehdä kuluttajien arjesta helpompaa. Orthexin pääkuluttajabrändit ovat SmartStore™ säilytystuotteissa, GastroMax™ keittiötarvikkeissa ja Orthex™ kodin ja kasvienhoidon tuotteissa. Orthex pyrkii olemaan toimialansa edelläkävijä vastuullisuudessa ja tuotannossaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää www.orthexgroup.fi.

Orthexin liikevaihto vuonna 2022 oli 84,0 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 40 maassa, ja myyntiorganisaatiot Pohjoismaissa, Saksassa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Seuraa Orthexia 
LinkedIn |Twitter | Facebook| Instagram