Palkitseminen Orthexilla
Orthex Oyj:n varsinainen yhtiökokous 18.4.2023 hyväksyi yhtiön toimielinten muutetun palkitsemispolitiikan neuvoa-antavalla päätöksellä. Päättäessään muuttaa palkitsemispolitiikkaa hallitus otti huomioon osakkeenomistajien kannanotot, jotka esitettiin palkitsemispolitiikan käsittelyn yhteydessä edellisessä yhtiökokouksessa.
Palkitsemispolitiikassa määritetään periaatteet sekä päätöksentekoprosessit yhtiön hallituksen jäsenten sekä toimitusjohtajan palkitsemiselle. Palkitsemispolitiikka on esitettävä yhtiökokoukselle vähintään neljän vuoden välein. Palkitsemispolitiikka esitetään yhtökokoukselle viimeistään vuoden 2027 varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Palkitsemisraportissa kuvataan hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkitsemista tilikauden aikana. Lisäksi palkitsemisraportissa verrataan hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemisen kehitystä yhtiön työntekijöiden keskimääräisen palkitsemisen kehitykseen ja yhtiön taloudelliseen kehitykseen viimeisen viiden vuoden aikana. Yhtiökokous tekee palkitsemisraportista vuosittain neuvoa-antavan päätöksen. Toimielinten palkitsemisraportti vuodelta 2024 on hyväksytty yksimielisesti varsinaisessa yhtiökokouksessa 29.4.2025.
Hallituksen palkitseminen
Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmisteleman ehdotuksen pohjalta.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti varsinaisessa yhtiökokouksessa 2025 päätettiin, että hallituksen jäsenten kuukausipalkkiot pysyvät ennallaan ja että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 4 000 euron kuukausipalkkio ja hallituksen muille jäsenille 2 000 euron kuukausipalkkio.
Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan kokouskohtaisia palkkioita siten, että hallituksen jäsenen kotimaassa pidetystä kokouksesta tai etäkokouksesta maksetaan 250 euron kokouspalkkio ja muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa pidetystä kokouksesta 500 euron kokouspalkkio.
Hallitustyöskentelystä aiheutuvat kohtuulliset matka- ja muut kulut päätettiin korvata yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
Hallituksen palkkiot maksetaan kuukausittain rahana. Hallituksen jäsenet eivät saa muita taloudellisia etuuksia.
Hallituksen jäsenille vuonna 2025 maksetut palkkiot käyvät ilmi yllä olevasta palkitsemisraportista.
Toimitusjohtajan palkitseminen
Hallitus päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta. Toimitusjohtajan palkitseminen koostuu kuukausittain maksettavasta kiinteästä peruspalkasta luontoisetuineen ja vuosittain maksettavasta muuttuvasta lyhyen aikavälin kannustinpalkkiosta. Orthexilla ei tällä hetkellä ole pitkän aikavälin osakepohjaisia tai muita kannustinjärjestelmiä, koska yhtiön johtoryhmän jäsenet omistavat merkittävän osan (n. 16 %) yhtiön osakkeista. Tämän vuoksi yhtiön hallitus ei myöskään ole määritellyt osakkeiden omistamista koskevia periaatteita.
Vuosittain alkavien lyhyen aikavälin kannustinohjelmien mukaiset kannustinpalkkiot ovat harkinnanvaraisia ja sidottu Orthexin liiketoiminnan tulokseen sekä relevanttien suorituskyvyn mittareiden ja/tai yksilöllisten suoritustavoitteiden saavuttamiseen. Yhtiön hallitus määrittää ja hyväksyy vuosittain etukäteen kannustinjärjestelmän ehdot ja tavoitteet, mukaan lukien suorituskyvyn mittarit ja painoarvot.
Toimitusjohtajalle vuonna 2025 maksetut palkat, palkkiot ja luontoisetuudet käyvät ilmi yllä olevasta palkitsemisraportista.
Vuonna 2025 toimitusjohtajan kannustinohjelman mittarit ja painoarvot olivat seuraavat: tuloksentekokyky 43 %, liikevaihto 29 %, kansainvälisen myynnin kasvu 21 % ja vastuullisuus 7 %. Tilikauden 2025 aikana toimitusjohtajan kannustinpalkkion enimmäismäärä vastasi 7 kuukauden bruttoperuspalkkaa.
Toimitusjohtaja osallistui yhtiön vuoden 2025 lyhyen aikavälin kannustinohjelmaan. Toimitusjohtajan lyhyen aikavälin kannustinpalkkion toteutunut ansainta vuonna 2025 oli 7,1 prosenttia lyhyen aikavälin kannustinpalkkion vuosittaisesta enimmäismäärästä. Vuoden 2025 lyhyen aikavälin kannustinohjelmalle asetetuista suoritustavoitteista vastuullisuuteen liittyvä tavoite toteutui. Muut tavoitteet jäivät saavuttamatta. Vuoden 2025 suoritukseen perustuva kannustinpalkkio, 15 250 euroa, maksetaan huhtikuussa vuonna 2026.
Toimitusjohtajan lyhyen aikavälin kannustinpalkkion toteutunut ansainta vuonna 2024 oli 14,3 prosenttia lyhyen aikavälin kannustinpalkkion vuosittaisesta enimmäismäärästä. Vuoden 2024 lyhyen aikavälin kannustinohjelmalle asetetut suoritustavoitteet jäivät pääosin saavuttamatta. Vuoden 2024 suoritukseen perustuva kannustinpalkkio
Toimitusjohtajan lyhyen aikavälin kannustinpalkkion toteutunut ansainta vuonna 2023 oli 50 prosenttia lyhyen aikavälin kannustinpalkkion vuosittaisesta enimmäismäärästä. Vuoden 2023 suoritukseen perustuva kannustinpalkkio, 35 928 euroa, maksettiin huhtikuussa vuonna 2025.
Toimitusjohtaja Alexander Rosenlewin kiinteä kuukausipalkka luontoisetuineen on 30 500 euroa.
Toimitusjohtajan toimisuhteen muut pääasialliset ehdot
Toimitusjohtajan toimitusjohtajasopimuksen molemminpuolinen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, ja toimitusjohtajalla on työvelvoite irtisanomisaikana, ellei Orthex vapauta toimitusjohtajaa työvelvoitteesta. Mikäli yhtiö vapauttaa toimitusjohtajan irtisanomisajan työvelvoitteesta, päättyy samalla Orthexin palkanmaksuvelvollisuus.
Yhtiön irtisanoessa toimitusjohtajasopimuksen on toimitusjohtaja tietyin edellytyksin oikeutettu kahdentoista kuukauden kuukausipalkkaa vastaavan erokorvaukseen.
Toimitusjohtajalla on oikeus lakisääteiseen eläkkeeseen. Toimitusjohtajan eläke ja eläkeikä määräytyy työntekijän eläkelain perusteella. Toimitusjohtajalla ei ole yhtiön kustantamaa lisäeläkevakuutusta.
Johtoryhmän palkitseminen
Yhtiön hallitus päättää johtoryhmän jäsenten palkitsemisesta ja sen perusteista toimitusjohtajan valmisteleman ehdotuksen pohjalta. Johtoryhmän jäsenten palkitseminen koostuu kuukausittain maksettavasta kiinteästä peruspalkasta luontoisetuineen ja vuosittain maksettavasta muuttuvasta lyhyen aikavälin kannustinpalkkiosta.
Vuonna 2025 johtoryhmän jäsenten lyhyen aikavälin kannustinohjelman mittarit olivat liikevaihto, kannattavuus ja vastuullisuus ja kannustinpalkkion enimmäismäärä vastasi johtoryhmän jäsenen neljän kuukauden bruttoperuspalkkaa.
Johtoryhmän jäsenille (toimitusjohtaja pois lukien) vuonna 2025 maksetut palkat, palkkiot ja luontoisetuudet käyvät ilmi alla olevasta taulukosta. Vuonna 2025 maksetut kannustinpalkkiot perustuvat vuoden 2024 lyhyen aikavälin kannustinohjelmaan. Vuonna 2024 maksetut kannustinpalkkiot perustuvat vuoden 2023 lyhyen aikavälin kannustinohjelmaan.
Johtoryhmän palkitseminen 2025
| EUR tuhatta | 2025 | 2024 |
|---|---|---|
| Palkat ja luontoisetuudet | 997 | |
| Kannustinpalkkiot | 177 | |
| Muut taloudelliset etuudet | – | – |
| Korvaus työsuhteen päättymisestä | – | 90 |
| Yhteensä | 954 | 1 264 |
Johtoryhmän jäsenten johtajasopimusten muut pääasialliset ehdot
Johtoryhmän jäsenten johtajasopimusten irtisanomisaika on kahdeksan kuukautta yhtiön irtisanoessa sopimuksen ja neljä kuukautta johtoryhmän jäsenen irtisanoessa sopimuksen. Orthexilla on oikeus vapauttaa johtoryhmän jäsen työvelvoitteesta irtisanomisaikana. Johtoryhmän jäsenen työvelvoite on enintään neljän kuukauden mittainen riippumatta siitä, kumpi osapuolista irtisanoo sopimuksen.
Johtoryhmän jäsenet ovat oikeutettuja paikallisen lainsäädännön mukaisiin eläke-etuihin. Johtoryhmän jäsenillä ei ole yhtiön kustantamaa lisäeläkevakuutusta.